Joulukuisella antikvariaattikierroksella Helsingissä tarttui mukaani Suomen graafillinen vuosikirja 1929, jossa esitellään graafillisen alan, lähinnä kirjapainotekniikan uusimpia tuulia artikkeleiden ja kaupallisten ilmoitusten muodossa. Tyylimietteitä, tyyppikatsauksia, uusimman painotekniikan esittelyä ja muuta jokseenkin jo aikansa elänyttä tietoa. Kirja itsessään on kauniisti ja laadukkaasti toteutettu esimerkki siitä mihin kirjapainoissa ja kirjansidonnassa tuohon aikaan Suomessa parhaimmillaan pystyttiin, ja tietenkin täynnä arvokasta historiatietoa niille, jotka siihen mielellään perehtyvät.

Artikkeli, jonka vuoksi kirjan kuitenkin päätin ostaa, on suomalaisen taideteollisuuden keskeisen vaikuttajan, muotoilija Arttu Brummerin artikkeli: Liikemerkeistä, jossa Brummer pohdiskelee liikemerkkien suunnittelun historiaa, nykyhetkeä ja tulevaisuutta, välillä melko lennokkainkin sanankääntein.

 “Nykyaikaisen liike-elämän kiihkeässä kilpailussa on liike- ja tavaramerkki arvioitava paljon tärkeämmäksi tekijäksi, kuin mitä meillä Suomessa on tapana. Yleensä suomalaiset liikemerkit taiteelliseen ulkoasuunsa nähden täyttävät aivan erinomaisen pienet vaatimukset. Kun liikemaailmamme ei tällä alalla ilmaise erikoisemmin kouluutettua makua, niin voisi asian jollain tavalla käsittää, jos näillä merkeillä olisi joitakin muita esim. merkantiilisia ansioita, mutta miltä näkökannalta niitä tarkastammekin, niin aina havaitsemme ne laadultaan jokseenkin latteiksi. Näihin väittämiin vedoten tahdotaan tässä pääasiallisesti liikemerkkien historiaa selostaen tehdä ne yleisemmän tarkistelun alaiseksi ja juuri niitten historian avulla valaista niiden luonnetta ja samalla ottaa pohdinnan alaiseksi kysymyksiä, joissa mielipiteet saattavat olla eroavia.”

Vaikka kirja onkin julkaistu modernismin kulta-aikaan vuonna 1928, paistaa tekstistä kuitenkin vahvasti läpi Brummerin konservatiivisuus ja Suomeen rantautumassa olevien uusien, modernien suuntausten vastustus. Brummer myös tutki ja opetti heraldiikkaa, eli vaakunaoppia, ja olisikin suonut tämän hänelle rakkaan taiteenlajin sääntöjen mukaisesti liikemerkit suunniteltavan tulevaisuudessakin. Tämä ajatus jatkuu punaisena lankana läpi koko kirjoituksen, vaikka hetkellisesti Brummer myöntääkin modernimmalla suuntauksella olevan myös omat hyvät puolensa. Palaten kuitenkin pian takaisin heraldiikan sommitteluperiaatteiden “terveeseen pohjaan”.

“Myöskin nykyisin voidaan yhä sommitella täysin moitteettomia liikemerkkejä vaakunoita esimerkkinä käyttäen, joskin kilpimuotona kernaimmin saattaa käyttää ympyrää, ovaalia tai muuta muotoa joka ei vie tunnetta ritariaikaan.

Aikamme taiteellisesti nerokkaimmat liikemerkit tuskin sentään rakentuvat jo selvitetyille vaakunoitten sommitteluperiaatteille, niin terve pohja kuin niissä onkin liikemerkkien sommittelulle löydettävissä. Niitä esikuvina käyttäen sommitellut merkit nimittäin usein saattavat tuntua hieman yksitotisilta ja vaakunoitten runsaan esiintymisen kautta ovat ne vailla uutuuden suloa. Säilyttämällä jyrkästi merkin luonteen on uusien liikemerkkien sommittelu paljon vapaampaa ja oikukkaampana mielenkiintoisempaakin.

joskus saattaa kuitenkin tuntua aivan siltä, kuin uudenaikaiset liikemerkit olisivat rakennetut liiaksikin sommittelun varaan, niin että tunnus on liiaksi sivuutettu tai jäänyt epäselväksi. Eräs eroavaisuus vaakunoitten ja uudenaikaisten liikemerkkien välillä on usein siinä, että vaakuna saatetaan aina sanoilla selittää ja taiteilija voi tuohon sanaselitykseen nojautuen piirtää kyseessä olevan vaakunan alkuperäistä näkemättä. Niitten tyylillinen ulkoasu ei ole se, joka ilmaisee vaakunaan liittyvän nimen, vaan tunnuskuvat sinänsä. Joitakuita nykyaikaisia liikemerkkejä tarkastaessa tuntuu todella siltä kuin tässä suhteessa olisi jotakin kadotettu, jota ilman muuta ei olisi aina syytä hyljätä.”

ja:

“Nykyaikaisten liikemerkkien erikoinen ansio on, silloin kun ne todella täyttävät vaatimuksensa, niitten taiteellinen vapaa henki, mielikuvitusrikkaus, elävän elämän tuntu ja jossain tapauksessa aivan uusi lisä kuten Varubodenin ja Rehellin (kts. liite) merkeissä lievä annos leppoisata huumoria. Juuri niitten elävyys on varmimpana takeena siitä, että ne myös yleisön mielikuvituksessa elävät omaa sympaattista elämäänsä.”

Näin nykylukijan silmin katsottuna tekstin tyyli vaikuttaa toki melko vanhanaikaiselta, jopa paatokselliselta, mutta silti omalla tavallaan sympaattiseen sävyyn kirjoitetulta. Joskus on hyvä palata tarkastelemaan miltä maailma on näyttänyt aikana ennen kuin suomalaisenkin muotoilun maailmankartalle nostanut modernismi oli todenteolla lyönyt läpi pohjolan viimeisilläkin perukoilla.

Koko artikkeli, etenkin viime vuosisadan alun liikemerkkejä esittelevine esimerkkikuvineen on mielestäni mielenkiintoinen katsaus suomalaisen taideteollisuuden ja logosuunnittelun historiaan, joten otin oikeuden julkaista artikkelin kokonaisuudessaan täällä: issuu.com/ilkkaj/docs/logosuunnittelu1928